Covid-19 ja Dancover

Kyllä, olemme auki!

Kukaan meistä ei ole ollut aikaisemmin tällaisessa tilanteessa. Covid-19 on kaikkialla uutisissa ja se kontrolloi elämäämme tällä hetkellä – ja hyvin todennäköisesti tekee niin jonkin aikaa. Seuraa ajankohtaisia uutisia median kautta – tähän olemme tehneet listan asioista, joita saatat haluta tietää Dancoverista.

Tilanne Dancoverilla

Me olemme toiminnassa, joten me toimimme enemmän tai vähemmän samalla tavoin kuin tavallisesti kaikki huomioon ottaen.


Joten vakuutamme – mitä vain tarvitset – juhlateltat, varastoteltat ja pikateltat, sairaanhoito- tai hätäteltat – olemme valmiina käsittelemään tilauksesi ja lähettämään sinulle tuotteet.

Asianmukaista huolellisuutta

Kuten sanottu, meidän työntekijämme ovat kotona ja ovat olleet nyt jo jonkin aikaa, sillä päätimme olla varovaisia jo aikasessa vaiheessa. Jotkin ajattelivat, että ylireagoimme, mutta ikävä kyllä emme. Kuitenkin, nyt olemme turvallisesti kotona ja valmiina töihin kuten tavallisesti. Olemme aina työskennelleet tehdäksemme asiakkaamme tyytyväisiksi – ja jatkamme sitä tämän kriisin aikana ja sen jälkeen.



Voit ottaa meihin yhteyttä kuten tavallisesti

Jos sinulla on kysymyksiä asiaan kuuluvista tuotteistamme, ota meihin yhteyttä kuten tavallisesti puhelimella, lähettämällä sähköpostia tai käytä Chattiamme. Meidän työntekijämme ovat valmiina auttamaan kuten aina. Huomaa, että voimme vastata vain kysymyksiin, jotka koskevat tuotteitamme, toimituksiamme ja muuta – jos sinulla on kysymyksiä Covid-19:sta, ota yhteyttä virallisiin tahoihin ja laitoksiin, jotka käsittelevät tätä aihetta.

Pysy turvassa!